I'm sorry but the party is over

Hei (: Päätin nyt vähäsen postailla tänne ajatusblogiinkin vaihteeks (: Nyt on pahin vitutus takana, joten en aio kuormittaa teitä millään epämääräsellä teiniangstilla. Vaikka tää viikko olikin aika raskas, oon nyt yllättävän optimistisella tuulella. Tänään aattelin mennä Ronin kanssa keskustaan ja sieltä suunnata varmaan niille yöks, eli siis tiedossa on ihan mielettömän hupaisa lauantai-ilta, sillä Ronin kanssa ei oo tylsää.

Mulla on edelleen sellanen I'm going to die alone fiilis, mutta nykyään se on niin yleinen olotila että oon tottunu. Haluaisin poikaa/tyttöystävän, vaikka en voikkaan mennä takuuseen siitä että osaisin seurustella kummankaan sukupuolen kanssa. Haluaisin vaan jonkun ketä pussailla. Kyllä kai mä jonkun löydän sitten kun on sen aika.

Oon nyt menneellä viikolla pohtinu paljon kaikkee syvällistä. Pääosin ajatukset on pyöriny mun uskonnollisen vakaumuksen ympärillä. Ajattelin että ens Maanantaina voisin ehdottaa uskonnon maikalle että katottais jokukerta tunnilla Passion of the christ, jonka ite katoin ekaa kertaa joku vuos sitten ja se todellakin mullisti mun näkemyksen elämään ja uskontoon. Haluisin kattoo sen luokassa ehkä just siitä syystä että haluisin nähä muitten reaktiot. ite itkin ihan hysteerisesti. Mel Gibson on ihan loistava ohjaaja. Siis se elokuvahan kertoo Jeesuksen elämästä ja sen viimesistä elinpäivistä. Elokuvassa on aika raakoja kidutus kohtauksia ja kaikki se kärsimys on niin häkellyttävän upeasti toteutettua että pää menee ihan pyörälle. Vähän niinkun Braveheart - se vihastutti ja rakastutti.