"Miks elämä on näin paskaa?" "En tiiä... se vaan on ja tulee aina olemaan"

Tää mennyt viikko on ollu aikamoista vuoristorataa. En haluais millään rueta angstaamaan tänne jonkun luuserin jätkän takia... teen tän hienovaraisesti.

Olin ekana päivänä (maanantaina) ihan totaalisen rikki ja päädyinkin MediaPexin vessaan itkemään joka tauolla. En oo ikinä itkeny kenenkään takia yhtäpaljon. Ei oo mitään yhtä säälittävää kun jonkun toisen tarvitseminen, joten ryhdistäydyin ja vedin ihan ilosella naamalla koko iltapäivän kavereitten kanssa. Kukaan ei vieläkään tiiä millasta helvettiä ne kaks ekaa päivää mulle oli. Musta tuntu oikeesti siltä että oisin vaan halunnu pidättää mun hengitystä niin kauan että pyörryn. Tiistaina sillä oli jo uus... keskiviikkona en enää ees miettiny koko asiaa.

En tajuu miten rakastuin sellaseen paskiaiseen. Vittu. En mä sitä rakastanu...